1979
Leila Vähäsalo perusti T:mi Sievin Saven. Yritys erikoistui käyttöesineiden
valmistukseen kotimaisesta punasavesta. Leila Vähäsalo suunnitteli oman
mallistonsa. Tuotteet valmistettiin käsityönä dreijaamalla.
1981
Mauno Vähäsalo palkattiin yritykseen.

1985
Mallistoa kehitettiin: syntyi suomalaiselle punasavikeramiikalle vallan-
kumouksellinen värimaailma. Sarjat Mustikka ja Juolukka syntyivät.

1988-91
Mauno Vähäsalo kouluttautui keramiikan työntekijäksi Posion keraamisessa
koulussa. Materiaaleja kehitettiin laadun parantamiseksi.

1990
Tuotannossa otettiin käyttöön valutekniikka ja käsipaikkamuovaus. Mallisto
kehittyi uusien tekniikoiden myötä. Luumu- sarja otettiin tuotantoon.Terhi
Vähäsalo
aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa keramiikka- ja
lasisuunnittelun osastolla.

1993
Toiminimi muutettiin osakeyhtiöksi. Sievin Savi Oy:n osakkaita ovat perheen
jäsenet. Markkinointia tehostettiin osallistumalla Forma-messuille Helsingissä.
Messuille on sittemmin osallistuttu vuosittain. Vuokrattiin isommat, noin sadan
neliön työtilat Sievin keskustasta.

1994
Terhi Vähäsalo suunnitteli ensimmäisen mallinsa Sievin Saven tuotantoon.

1995
Sievin kunta myönsi Sievin Savelle Vuoden Yrittäjä -palkinnon. Kimmo
Vähäsalo
aloitti loppuvuodesta työt savipajalla oppisopimuksella.

1997
Hilla-sarja otettiin tuotantoon. Leila Vähäsalon pitkään kehittelemä uusi väri-
yhdistelmä sai heti suuren suosion. Kokeiltiin tiimityöskentelyä mm. uusien
mallien suunnittelussa ja tuotekehityksessä. Tiimityö on sittemmin jatkunut
luontevasti. Yritys meni mukaan 3-vuotiseen alueelliseen Käsityöprojektiin.
Muutto n. 200 neliön toimitiloihin.

1998
Posliinituotanto aloitettiin. Enkeli- sarja otettiin tuotantoon. Vesa
Erkkilä
aloitti yrityksessä harjoittelijana. Kimmo Vähäsalo valmistui saven-
valaja artesaaniksi Tammelan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta.

1999
Sievin Savi täytti 20 vuotta. Vesa Erkkilän työsuhde vakinaistettiin.

2000
Keski-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys myönsi Sievin Savelle
Keski- Pohjalainen Taito -palkinnon. Sievin Saven tuotteita myytiin
jo n. 80 liikkeessä eri puolilla Suomea.

2001
Sievin Savi Oy osti omat n. 400 m2 toimitilat Sievin Liikekeskuksesta.
Toteutettiin remontti ja muutto uusiin tiloihin. Uusi keittiösarja esiteltiin Forma-messuilla.

2002
Uutuutena Forma-messuilla esiteltiin Terhi Vähäsalon suunnittelema taulusarja.
Enkelisarja täydentyi uusilla malleilla. Remontoitiin liiketilan päädyssä oleva
kylmävarasto punasavelle erilliseksi tilaksi, myös myymälää laajennettiin.

2003
Kevään Forma-messuilla esiteltiin uutuuksina mm. punasavesta valmistettava
kanatarha. Hilla-sarjan muki, kulho ja kolmiolautanen saivat kunniamaininnan
Bothnia Design tuotekilpailussa. Myös Ottilian glögisetti sai Bothnia Design
tuotemerkin käyttöoikeuden.